Viimeisin ihme saapui neitien elämään vasta muutama tunti sitten, kun palvelusväki sai aikaiseksi hankkia kauan suunnitellun juoksupyörän. Prinsessa Rusalka ei luonnollisestikaan sitä itse tunnusta, mutta palvelusväki on sitä mieltä, ettei neiti saa riittävästi liikuntaa pelkästään Arwen-rukkaa jahtaamalla ja linjojen hoitaminen vaatisi hieman enemmän toimintaa. Säännöllisien riehuspurttien ja painihetkien oheen olisi siis toivottavaa saada hieman lenkkeilyä. (Mikä ei tekisi kyllä pahaa emännällekään. Harmi vain, että juoksupyörä on hieman pieni siihen tarkoitukseen eikä emäntä ole vieläkään oppinut toiveistaan huolimatta animaagiksi.)
Kuvassa uudenuutukainen pyörä, jonka paikkaa palvelusväki vielä hieman harkitsee.
Rusalka ehti jo uteliaana ja toimeliaana neitinä tutustua pyörään ja rohkaistui ottamaan muutaman askeleenkin sen kyydissä. Ilmeisesti meno kävi kuitenkin heti alkuunsa liian raskaaksi, joten pyörän todettiin kelpaavan myös lekottelualustaksi. Arkkiherttuatar Arwen vielä harkitsee, josko moista ihmettä viitsisi kokeilla. Hänen hoikka vartensa ei luonnollisestikaan tarvitse ylimääräistä liikuntaa, mutta voimaharjoittelu ei olisi varmaankaan pahasta.